Itse syntyy pakolaisena

Pakolaisuus on Itsen osa ihmisinkarnaatiossa. Itse meissä on kotoisin muualta ja saanut tehtäväkseen tämän matkan korkeaan syntyperäänsä verrattuna ahtaissa oloissa.
Adventti on valmistautumista henkisen tietoisuuden heräämisen tapahtumiseen meissä. Tuleva syntyvä on valo, jonka valaistessa alempi itsemme löytää sen kohdan meissä, josta aukeaa yhteys korkeampaan Itseen. Jos pidämme syntynyttä yhteyttä yllä, on pienen itsen ja korkeamman Itsen tie yhteinen.
Tuttu joulukertomus alkaa adventin symboliikalla: uuden syntymää odottava pariskunta on velvoitettu lähtemään kotoaan suorittamaan yhteiskunnallista velvollisuuttaan perheen vanhalle kotipaikalle. Näin tapahtuu meissä jokaisessa tänäkin päivänä. Niiden, joissa jotain uutta on syntyvä, on lähdettävä ainakin tilapäisesti psykologisesti pois tutuista arkikuvioista, joista huolehtiminen täyttää mielen tavallisesti. Mieleen on tehtävä tilaa kohta syntyvälle valon edustajalle. Uusi syntyy meihin aina syrjässä tavallisesta, piilossa ympäristön katseilta, oudossa tilanteessa, josta on karsiintunut kaikki muu perustoimintojen ylläpitoa lukuun ottamatta.
Joulukertomuksessa käytetyt vertauskuvat ovat muutenkin puhuttelevia: uuden syntymälle ei ollut tilaa ihmisille tarkoitetuissa, mukavissa suojissa. Sen sijaan luonnonläheisyys, eläimet, talli tai kuten Krishnan syntymätarinassa luola tarjoavat suojaa ja lämpöä inhimillisen kehityksen merkittävälle askeleelle. Näinhän on nykyisinkin. Monet meistä kokevat yhteyden kaikkeuteen ja omaan sisimpäänsä parhaiten luonnossa, me suomalaiset usein metsässä. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa. Voi täällä palvella Jumalaa…'', laulaa paimenpoika tutussa laulussa.
Tarinan mukaan syynä syntymän tapahtumiseen oudossa ympäristössä oli verollepanomääräys. Asianomaisten oli ilmoittauduttava henkilökohtaisesti
kuuluvaksi siihen ryhmään, sukuun, johon oli syntynyt suvun vanhalla koripaikalla, asuipa nyt missä tahansa. Meidänkin on suoritettava inventaario tätä inkarnaatiota koskevien ajatusten, motiivien ja päämäärien osalta, mikäli haluamme tehdä tilaa uudelle meissä. Itsetutkistelu tämän inkarnaation kulkuun vaikuttavista maallisista velvollisuuksista kirkastaa käsitystämme meistä itsestämme ja auttaa luomaan sopivat olosuhteet uudenlaisen elämänkäsityksen syntymiselle.
Henkisen tien kulkijan polku kulkee usein sivussa valtavirroista. Henkisen evoluution valtatietä kulkien tapahtuu kyllä kehitystä vähitellen yhdessä koko ihmiskunnan kehityksen kanssa, mutta mikäli ihminen kuulee henkisen elämän kutsun, hän useimmiten luopuu tavalla tai toisella tavoittelemasta sitä, mitä suurin osa ihmiskuntaa pitää tärkeänä. Itämaan tietäjien vinkit turvallisista teistä takaisin omalle maalle ovat hyödyksi: Herodes, vanhan hallitsija uhkaa käydä uuden syntyvän valon kimppuun, sillä uusi kaataa vanhan järjestelmän. Pakolaisuus on Itsen osa ihmisinkarnaatiossa. Itse meissä on kotoisin muualta ja saanut tehtäväkseen tämän matkan korkeaan syntyperäänsä verrattuna ahtaissa oloissa.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Marja Artamaa, seuran Suomen osaston ylisihteeri
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2017 Teosofinen seura ry