Kaikk’ elämä on yhtä …

Henkisyys on vapaaehtoista toimintaa, jonka tarkoitus on muistuttaa meitä hengen, psyyken todellisuudesta tai kuten teosofiassa sanotaan herättää ihmisen ego-Itse- akseli toimivaksi. Hengen ehdoilla eläminen perustuu ykseyden kokemiseen ihmisten, luomakuntien ja jumaluuksien välillä. Ykseyden kokeminen ei välttämättä ole äkillinen näky, jossa hengen ja aineen maailmoiden väliset verhot tilapäisesti ohentuvat ja ”näemme” selvemmin kuin tavallisesti sen, mistä runoilija sanoo: ”Kaikk’ elämä on yhtä …” Tosiasiassa olemme kaikki yhtä, olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan. Näin opettavat kaikki uskonnot ja filosofiat.
Ykseyden ymmärtäminen voi hiipiä tietoisuuteemme myös melkein varkain. Saatamme ensimmäisenä huomata, kuinka valintojemme motiivit muuttuvat. Ne eivät perustu enää opetettuun oikeaan tai väärään, vaan ykseyden kannalta vahingollisesta pidättäytymiseen ja ykseyden ylläpitämiselle suotuisan valitsemiseen. Löytääpä se meidät miten tahansa, se ei koskaan tapahdu ilman seurauksia. Yksi tekee tietoisen päätöksen harjaantua katsomaan kaikkea ykseyden kannalta, toinen saa käteensä kaiken elämän ykseydestä kertovan kirjan ja ymmärtää olevansa täysin samaa mieltä asiasta. Kolmas vaihtaa elämässään lähes kaiken ruokavaliosta harrastuksiin ja ystäviin tultuaan vakuuttuneeksi aiemman elämäntapansa vahingollisuudesta ykseyden kannalta.
Suurin muutos tapahtuu mielemme toiminnassa. Mieli tarvitsee aina kaksi pistettä, joista valita. Sille asia on aina joko niin tai näin. Aika on sille menneisyyden siirtämistä tulevaisuuteen. Pelkkää tätä hetkeä ei sille ole olemassakaan. Sen sijaan ykseys on todellinen yin-yang-kokemus: vastakkaisuudetkaan eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan synnyttäjiä. Ykseydessä toimiva mieli oppii sietämään sitä, että vastakohdatkin ovat läsnä yhtä aikaa eikä niiden välillä tarvitse valita. Mustan ja valkoisen lisäksi asiat saavat lukemattoman määrän harmaan sävyjä eikä se ärsytä enää.
Kun joko-tai ei enää ole ainoa toimintamalli eikä kaikkea tarvitse määritellä joko hyväksi tai pahaksi, emme enää ulkoista edes kaikkein kielteisimpiä ilmiöitä pelkästään muihin ihmisiin, muuhun maailmaan. Emme uhriudu elämälle. Olemme silloin elämän kanssa samalla puolella eikä mikään saa enää meitä uskomaan, että elämä haluaisi meille pahaa. Tietoisuus ykseydestä elämän kanssa kasvattaa seikkailunhaluamme, huumorintajuamme ja virhevaraamme itsemme, muitten ja koko maailman suhteen. Vähemmän tiedostavina elävien kanssaihmisten ahtaat näkemykset eivät saa meitä enää pois tolaltamme ja epävarmuuden sietokyky kasvaa. Mutta tärkeintä on, että elämän merkitys ei enää katoa. Ihminen ei jaksa elää ilman merkitystä.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Mieli tarvitsee aina kaksi pistettä, joista valita. Sille asia on aina joko niin tai näin. Aika on sille menneisyyden siirtämistä tulevaisuuteen. Pelkkää tätä hetkeä ei sille ole olemassakaan. Sen sijaan ykseys on todellinen yin-yang-kokemus: vastakkaisuudetkaan eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan synnyttäjiä.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2018 Teosofinen seura ry