Entinen ja uusi moraali

Jokaisella ihmiskunnan evoluution vaiheella on omanlaisensa eettisyyden ja moraalin taso, jonka sanelee hengen evoluution kulloisessakin ihmiskunnassa saama vastakaiku. Mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, suodattuu lisäksi eri kulttuurien kehitysvaiheen läpi. Tämänhän olemme nähneet. Se, mitä pidettiin hyvänä ja moraalisena muutama vuosisata sitten, ei ehkä enää olekaan sitä. Mikä on täysin hyväksyttävää lännessä, ei ehkä sovikaan itäisten kulttuurien moraalinäkemyksiin. Joka aikakaudella, kansakunnalle ja kulttuurilla on oma dharmansa, jonka toteuttamisessa se kehittyy edelleen.
Sen lisäksi jokaisen kansakunnan ja kulttuurin kehityksen eri vaiheessa ihmiskunnan henkisessä evoluutiossa fyysisellä tasolla kehittymässä olevat ihmiset voidaan jakaa eettisten ja moraalikäsitysten perusteella ainakin kolmeen ryhmään. On entisen kehitysvaiheen dharmaa toteuttavia ja esimerkiksi sen eettisestä käsityksestä kiinnipitäviä ja on jo oman ryhmänsä dharman ylittäneitä ja seuraavan kehitysvaiheen moraalia vaalivia. Suurin osa on siltä väliltä eli muuntautumassa kurottautumaan uuteen entisen pohjalta. He elävät ihmiskunnan yleisdharmaa. Yleisdharma ihailee seuraavan kehitysvaiheen arvoja, mutta joutuu elämään tilanteessa, jossa osasta yleisesti hyväksyttyjä normeja on jo tullut kuollut kirjain, kun ne eivät enää vastaa aikakauden henkeä.
Ilmeisesti aina on valitettu sitä, että moraali oli ennen paremmalla tolalla, ja että uudet näkemykset eivät muuta tee kuin huonontavat tilannetta. Kolmet eritasoiset käsitykset ovat siis todennäköisesti aina joko puolustamassa reviiriään tai valtaamassa alaa. Syy tähän on, että uudet käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä ovat aina entisiä lievemmät siinä mielessä, että ykseyskäsityksen vahvistuessa “minun” ryhmäni, perheeni, kansakuntani ja jopa maapalloni rajat joustavat entisestä ja siirtyvät lopulta piirun verran entistä laajemmalle. “Minun” antaa jatkuvasti periksi sen suhteen, miten eri tavoin kehittyneitä olentoja tai asioita mahtuu mukaan. Tästä syntyy ongelmia: se, mikä on hyvä vähemmän kehittyneellä tasolla, ei tule kysymykseen edistyneemmällä tasolla. Miten vetää sallivuuden rajat, jos yhteiskunnassa elää vähintään kolmeen suureen ryhmään kuuluvia sen osalta, mikä on “minun” ja miten sitä tulisi vaalia?
Syntyvät ristiriidat ovat usein hyvin käytännöllisiä. Avarakatseisuus ja sallivuus joutuu usein huomaamaan, kuinka sitä käytetään väärin omiin, itsekkäisiin tarkoituksiin. Esi-isien perinnön puolustamisesta ei enää saakaan kiitosta, päinvastoin. Yksilö kyselee, minkä mukaan pitäisi järjestää oma sisäinen ohjautuvuutensa, ja lainsäätäjä koettaa luoda tilanteen, jossa määräykset heijastaisivat yhteisössä vallitsevan henkisen kehityksen valtavirtaa.
Seuraava henkinen kehitysvaihe vie ihmiskuntaa aina askeleen verran laajempaan oivallukseen ykseydestä. Se aloittaa juurtumisensa aina yksilöistä, saa lisää jalansijaa, kun tällaisten yksilöiden lukumäärä kasvaa ja muodostuu sitten kansakunnan, kulttuurin tai koko ihmiskunnan vallitsevaksi ajatukseksi esimerkiksi siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kun tarkastellaan ihmiskunnan evoluutiota, niin arkikäytäntöjä helpompaa on nähdä suuri kehityslinja: aina kohti suurempaa ykseyttä. Kulku tapahtuu usein tahdilla kaksi askelta eteen ja yksi taakse, mutta silloinkin edistyminen pysyy vielä yhden askeleen verran johdossa. Ennen kaikkea niiden, joiden oma henkilökohtainen ykseyskäsitys on vahvistunut ehkäpä yleistä käsitystä edistyneemmälle tasolle, on pidettävä kiinni suunnasta. Kaikki henkinen kehitys on ensin näkynyt vain harvojen omassa toiminnassa ennen kuin on valtavirtaistunut ja vetänyt mukaansa perässä laahustavatkin.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Jokaisen kansakunnan ja kulttuurin kehityksen eri vaiheessa ihmiskunnan henkisessä evoluutiossa fyysisellä tasolla kehittymässä olevat ihmiset voidaan jakaa eettisten ja moraalikäsitysten perusteella ainakin kolmeen ryhmään. On entisen kehitysvaiheen dharmaa toteuttavia ja esimerkiksi sen eettisestä käsityksestä kiinnipitäviä ja on jo oman ryhmänsä dharman ylittäneitä ja seuraavan kehitysvaiheen moraalia vaalivia. Suurin osa on siltä väliltä eli muuntautumassa kurottautumaan uuteen entisen pohjalta. He elävät ihmiskunnan yleisdharmaa. Yleisdharma ihailee seuraavan kehitysvaiheen arvoja, mutta joutuu elämään tilanteessa, jossa osasta yleisesti hyväksyttyjä normeja on jo tullut kuollut kirjain, kun ne eivät enää vastaa aikakauden henkeä.
Ilmeisesti aina on valitettu sitä, että moraali oli ennen paremmalla tolalla, ja että uudet näkemykset eivät muuta tee kuin huonontavat tilannetta. Kolmet eritasoiset käsitykset ovat siis todennäköisesti aina joko puolustamassa reviiriään tai valtaamassa alaa. Syy tähän on, että uudet käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä ovat aina entisiä lievemmät siinä mielessä, että ykseyskäsityksen vahvistuessa “minun” ryhmäni, perheeni, kansakuntani ja jopa maapalloni rajat joustavat entisestä ja siirtyvät lopulta piirun verran entistä laajemmalle. “Minun” antaa jatkuvasti periksi sen suhteen, miten eri tavoin kehittyneitä olentoja tai asioita mahtuu mukaan. Tästä syntyy ongelmia: se, mikä on hyvä vähemmän kehittyneellä tasolla, ei tule kysymykseen edistyneemmällä tasolla. Miten vetää sallivuuden rajat, jos yhteiskunnassa elää vähintään kolmeen suureen ryhmään kuuluvia sen osalta, mikä on “minun” ja miten sitä tulisi vaalia?
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2021 Teosofinen seura ry