Siirtymisistä ja siirtymäriiteistä

Kaikkiin biologisiin, psyykkisiin, yhteiskunnallisiin ja kauaskantoisempiinkin muutoksiin tarvitaan siirtymäkausi. Niihin liittyy aina muutoksia ihmisen kuulumisentunteessa: siirrytään uuteen ympäristöön, ihmisryhmään, ammattikuntaan, ympäristöön, tehtävään tai asemaan. Entinen jää taakse ja astutaan uuteen. Kuulumisentunne voi muuttua myös niin, että ihminen ei siirry mihinkään, vaan entinen ryhmä, ympäristö, ammatti, maa tai maailmankaikkeus muuttuu niin, että tarvitaan toisenlaista asennoitumista. Olipa kyseessä kumpi tapa tahansa, jos muutos on riittävän raju, puhumme kriisistä. Kriisi tai muutos pakottaa päätökseen tai muuttamaan tuntemis-, ajattelu- tai käyttäytymistapaa. Muuttuminen voi vaikuttaa ihmissuhteisiin toisten kanssa, ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan kokonaisuutena tai se voi ilmentyä sisäisenä muuttumisena, uutena katsantokantana elämään ja universumiin, syvänä uutena tunteena siitä, mikä on arvokasta ja ”todellista”.
Monissa muinaisissa yhteiskunnissa kiinnitettiin paljon huomiota biologisiin ja psykologisiin muutoskausiin, joiden tuloksena oli uusi suhde muuttumista läpikäyvän henkilön ja hänen yhteisönsä välillä. Siirtymäriittiä tarvitaan, kun jätetään entinen, turvallinen kasvukoti, kohtu ja siirrytään uuden identiteetin saaneena kohti uusia seikkailuja. Entinen tuttu ja turvallinen jää taakse ja edessä on jotain uutta ja tuntematonta, joka on kohdattava itsekin uudistuneena. Nykyisin eivät psykologiset tai henkiset siirtymät tule juurikaan huomatuiksi ainakaan riitteinä. Koulun päättäminen, kuninkaan kruunajaiset tai presidentin virkaanastujaiset ovat perinteisiä yhteiskunnassa toimeenpantavia siirtymäriittejä. Ne ovat tosin aikoja sitten menettäneet henkisen merkityksensä, koska edes varsinainen ”juhlakalu” ympäröivästä yhteisöstä puhumattakaan ei ymmärrä suorittaa niitä tietoisena valmistautumisena muuttumisen kriisiin. Siirtymäriitissä kuuluisi korostaa yksilön tai yhteisön tukemista, kun on aika luopua entisestä, mikä sisältyy aina muutokseen tai kriisiin.
Henkisessä mielessä muutoskehitys alkaa siitä, kun ihminen tulee omaehtoisesti tietoiseksi siitä, että hänen itsensä ja elämän henkisen ominaisuuden välillä on yhteys, ja ihminen alkaa pitää tätä ajattelumallia ihanteena itselleen. Muuttuminen tähän suuntaan voi vaikuttaa ihmissuhteisiin toisten kanssa, ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan kokonaisuutena tai se voi ilmentyä sisäisenä muuttumisena, uutena katsantokantana elämään ja universumiin, syvänä uutena tunteena siitä, mikä on arvokasta ja ”todellista”. Alamme tiedostaa olevamme osa paitsi ihmiskuntaa, myös mineraali-, kasvi- ja eläinkuntaa, oman maamme ja lisäksi myös maailman ja maailmankaikkeudenkin kansalaisia.
Mitä pitemmälle yksilöidymme henkisesti, sitä huonommin voimme enää osallistua toimintaan, tunteeseen tai ajatukseen, joka pohjaa siihen, että ”kaikkihan näin tekevät. Henkisen yksilöllisyyden vahvistuminen näkyy ja tuntuu siinä, että joutuu pakosta jättämään taakseen paljon oman yhteisön, vanhempien, oman kulttuurin ja jopa oman elinajan eli aikakauden yleisesti kaikille opettamaa tietoa ja käyttäytymismalleja.
Henkisesti kehittyvälle yksilölle entisen totutun kuulumistunteen muuttuminen tuo usein myös uudet kanssakulkijat. Kun asennoituminen kasveihin, eläimiin, luontoon ja maailmankaikkeuteen muuttuu, ei enää viihdy niin hyvin entisessä seurassa. Jollei samalla aaltopituudella olevaa seuraa ole tarjolla, alkaa ehkä yksinäisempi tieosuus. Mikä horisontaalisuhteissa saattaa näkyä vähenemisenä, voi vertikaalisuhteissa tuntua lisäyksenä. Kun kokonaisempi ja kattavampi käsitys ryhmästä, johon itse kuuluu, valtaa alaa tietoisuudessamme, on helpompi olla yhteydessä sekä tietoisuuden tasoamme alempana oleviin luomakunnan edustajiin kuin jo meidän kehitysvaiheemme taakse jättäneisiinkin. Se on oman persoonallisuuden sijoittamista suurempaan kuvaan.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Henkisessä mielessä muutoskehitys alkaa siitä, kun ihminen tulee omaehtoisesti tietoiseksi siitä, että hänen itsensä ja elämän henkisen ominaisuuden välillä on yhteys, ja ihminen alkaa pitää tätä ajattelumallia ihanteena itselleen. Muuttuminen tähän suuntaan voi vaikuttaa ihmissuhteisiin toisten kanssa, ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan kokonaisuutena tai se voi ilmentyä sisäisenä muuttumisena, uutena katsantokantana elämään ja universumiin, syvänä uutena tunteena siitä, mikä on arvokasta ja ”todellista”. Alamme tiedostaa olevamme osa paitsi ihmiskuntaa, myös mineraali-, kasvi- ja eläinkuntaa, oman maamme ja lisäksi myös maailman ja maailmankaikkeudenkin kansalaisia.
Mitä pitemmälle yksilöidymme henkisesti, sitä huonommin voimme enää osallistua toimintaan, tunteeseen tai ajatukseen, joka pohjaa siihen, että ”kaikkihan näin tekevät. Henkisen yksilöllisyyden vahvistuminen näkyy ja tuntuu siinä, että joutuu pakosta jättämään taakseen paljon oman yhteisön, vanhempien, oman kulttuurin ja jopa oman elinajan eli aikakauden yleisesti kaikille opettamaa tietoa ja käyttäytymismalleja.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2021 Teosofinen seura ry