Eristymme jo syntymässä

Eristys on tullut meille tutuksi viimeisen vuoden aikana. Monet ovat joutuneet tottumaan elämiseen ilman tutun ympäristön muodostavia toisia ihmisiä. Omanojaisuus ja itsenäisyys on pakosta tullut tärkeäksi. Olemme joutuneet pohtimaan yksilön ja yhteisönsä suhteita. Se, mikä on edullista yhteisölle, ei ole aina ollut ainakaan mukavaa yksilölle ja päin vastoin.
Eristys ei kuitenkaan ole meille niin outo asia kuin ehkä luulemme. Ihminen syntyy yhteisön ja ihmiskunnan matriisiin, mutta alkaa heti alkuun kamppailla siitä irtaantumiseksi. Hän eristyy matriisista omaksi itsekseen. Eristyminen kohtaa joka askeleella luonnon taipumuksen yhtenäistämiseen. Yksilöllisyyden kehitys on kamppailua luonnon yhtenäistämistä vastaan. On löydettävä oma tapansa eristäytyä luonnosta ja yleisestä kehityksestä.
Eristymme omaksi itseksemme jo heti syntymässä. Äitimme tarjoama elinympäristö jää ja joudumme ottamaan paikkamme uudenlaisessa yhteisössä. Ilman yhteisöä ympärillämme emme selviäisi ensimmäisistä elinvuosistamme emmekä vielä pitkään sen jälkeenkään. Yhteisöön on opittava sopeutumaan ja samalla eristymään siitä, jotta kasvaisimme yksilöiksi. On opittava olemaan riittävän samankaltainen ja kehitettävä myös erilaisuutta. Ilman yhteisöä ympärillämme ei yksilöllisyytemme voi kehittyä. Otamme siitä mittaa, kun ponnistamme itsenäisiksi ja erillisiksi.
Ihmisessä on myötäsyntyinen halu tulla täydemmin omaksi itsekseen. Meistä jokainen on muunnelma teemasta nimeltä ihminen. Muunnelma on aina teeman eristämistä pois joksikin aikaa, jotta muunnelma pääsisi kehittymään. On tarkoitus, että muunnelmamme erottuisi teemasta ja muista muunnelmista. Onko lopputulos joukosta erottuva riippuu siitä, mistä lähdemme sitä kehittämään. Onko mielessämme joukko, johon kuulumme, teema, josta meidän on tarkoitus olla muunnelma vai etsimmekö pelkästään erilaisuutta? Erilaisuus luo helposti etäisyyttä silloinkin, kun emme sitä tarkoita. Jos muunnelmassamme näkyy vielä, mistä teemasta sen on tarkoitus olla erottuva, olemme onnistuneet.
Uuden syntyminen on aina eristymistä siitä, mistä synnytään. Ei voi syntyä jäämällä entiseen ja odottamalla sen tukevan luontaista kasvuamme kohti itseyttä. Voisiko eristyminen puolestaan olla jonkin uuden syntymä? Etäisyys tutusta antaa tilaisuuden nähdä ympäröivä yhteisö uudesta näkökulmasta. Jokainen kokemus voidaan kohdata niin, että sen seurauksena ihminen tietää paremmin, mitä hän on yksilönä. Muunnelma voi vahvistaa teemaa.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Uuden syntyminen on aina eristymistä siitä, mistä synnytään. Ei voi syntyä jäämällä entiseen ja odottamalla sen tukevan luontaista kasvuamme kohti itseyttä. Voisiko eristyminen puolestaan olla jonkin uuden syntymä? Etäisyys tutusta antaa tilaisuuden nähdä ympäröivä yhteisö uudesta näkökulmasta. Jokainen kokemus voidaan kohdata niin, että sen seurauksena ihminen tietää paremmin, mitä hän on yksilönä. Muunnelma voi vahvistaa teemaa.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2021 Teosofinen seura ry