Ihmisen yhdistyminen luonnon kanssa

Ihmiskunta pitää edelleen tärkeimpänä kehityksenään luonnon saattamista palvelukseensa. Luonto, josta pyrimme tekemään palvelijamme, on laajentunut kotipiiristä, -seudusta ja kotimaasta käsittämään jo kotipallomme lisäksi muitakin taivaankappaleita. Samalla on palvelijoista tullut orjia.
Pidämme henkistä kehittymistä alemman luontomme, ”luonnollisesti” tapahtuvan kehityksen ohjaamisena henkisistä aspekteista käsin, mitä sillä nyt kulloinkin käsitämmekään. Puhumme usein alemman luonnon hallitsemisesta henkisen kehittymisen tavoitteena. On vahinko, että kuvaillessamme suhdettamme luontoon olemme tulleet valinneeksi väärän verbin. Kuinka eri tavalla näkisimmekään asiat, jos olisimme alusta asti ymmärtäneet, että meidän on tarkoitus yhdistyä luonnon kanssa, ei hallita sitä. Miksi niin, emmekö ole jo nyt osa luontoa? Fyysis-eetterinen olemuspuolemme on toki osa muun luomakunnan vastaavia tasoja, mutta ihmisen tietoinen yhdistyminen luonnon kanssa psyykkisesti ja henkisesti on vasta aivan alkutekijöissään. Fyysisellä tasolla olemme yksi eläinlaji muitten joukossa, teemmepä henkilökohtaisesti asialle jotain tai emme. Yksilöityneinä tietoisuuksina päätämme kuitenkin itse, miten luomme ja pidämme yllä yhteyttämme luontoon psyykemme ja henkemme, sielumme suhteen. Voimme kieltää yhteyden tarpeellisuuden tai kehittää sitä tietoisesti.
Kuten ihmiskunnan kehityksessä yleensä, jakaannumme tässäkin kolmeen suureen ryhmään, edelläkävijät, suuri keskiryhmä ja laahustajat. Mystikot ja henkisesti valaistuneet samoin kuin okkultistit ovat aina kuuluneet edelläkävijöihin. Heidän toistuvaa huudahdustaan ”mutta kaikkihan on yhtä” olemme yleisesti pitäneet joko hallusinaationa, mielenterveyden järkkymisenä tai puhtaana kuvitteluna. Keskivertoryhmä tuntee ajoittaista kiinnostusta asiaan, mutta unohtaa sen sitten arkityön touhussa hupina, johon ei juuri nyt ole aikaa. Tässä asiassa laahustavat pitävät tiukasti kiinni siitä, että ihmiskunnan kaikki mahdollisuudet samoin velvollisuudet koskevat vain fyysisen elämän tasoa. Muuhun ei oikeastaan ole varaakaan, jos haluamme lajimme selviytyvän.
Teosofisen Seuran tavoitteena on yleinen veljeys tai oikeastaan kaikki luomakunnat kattavan veljeskunnan perustaminen ja ylläpitäminen. Veljeskunnan jäsenet tuovat kukin kortensa yhteiseen kekoon voimiensa ja kykyjensä mukaan ja saavat kukin siitä sen, mikä on tarpeen yhteiselle edistymiselle. Kenenkään ei olisi tarkoitus edistää kehittymistään toisten kustannuksella. Tässä veljeskunnassa ihminen ei ole luomakunnan kruunu. Henkisessä luomakunnassa on monta osaa, jotka ovat jo saaneet päättötodistuksen ihmiskunnasta ja jatkavat kehittymistään edelleen ”avoimella asteikolla”.
Kun Teosofinen Seura pyytää jäseniään edistämään yleistä veljeyttä, se pyytää meitä samalla tekemään kaikkemme, jotta ihmisen yhdistyminen luonnon kanssa tapahtuisi myös henkisellä ja psyykkisellä tasolla.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Kun Teosofinen Seura pyytää jäseniään edistämään yleistä veljeyttä, se pyytää meitä samalla tekemään kaikkemme, jotta ihmisen yhdistyminen luonnon kanssa tapahtuisi myös henkisellä ja psyykkisellä tasolla.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2022 Teosofinen seura ry