Tien valmistamisesta ratkaisulle

Ihmisellä on monta näkökykyä. Asioita voi katsella ainakin silmillä tai sydämellä, mielellä tai järjellä. Okkultismi opettaa, että fyysisen näkökyvyn lisäksi meillä on ainakin piilevänä eetterinäkö ja astraalinäkö, monilla myös mentaalinäkö ja jopa kausaalinäkö, jos tällaisia termejä voi kyseisistä kyvyistä käyttää.

Sama asia näyttää eri puolensa riippuen siitä, katseleeko sitä sydämellä vai järjellä. Tämä on tuttua kaikille. Mieli näkee asioissa usein eri aspekteja kuin fyysiset silmät. Tästäkin meillä on kokemusta ihan arkielämässä. Teosofiassakin usein mainittua selvänäköä tulevaisuuden osalta pidämme avaimena moniin ratkaisuihin, sen kun sanotaan tarjoavan vastauksia siihen, mitä tulee tapahtumaan, mitä joku toinen tulee tekemään tai jopa siihen, mitä itse tulemme tekemään. Ratkaisukeskeinen mielemme huijaa meitä uskomaan, että osaisimme paremmin, olisimme parempia ihmisiä jne., kun vain tietäisimme tulevasta. Asia saattaa olla päinvastoin: menneisyyteen näkeminen voi osoittautua hyödyllisemmäksi, mutta sekään ei voita kykyä nähdä kulloinenkin tilanne tässä ja nyt totuudellisesti.

Selvänäkökyvyt tulevien asioiden kertojina nauttivat usein ansaitsemattomasta arvonnoususta. Paljon arvokkaampaa olisi kyetä näkemään kulloinenkin tilanne tarkemmin kuin mihin fyysiset silmämme edes mielen, sydämen ja järjen avustamana kykenevät. Viis tulevasta, kunhan tietäisimme, minkä värähtelytason tunne- tai ajatusainesta kannattaisi tuoda mukaan tilanteeseen, olipa kyseessä sitten perheen tai maailman tilanne. Todellinen henkinen selvänäkö kertoisi tilanteessa pyörivän aineen värähtelyjen ”rakeisuuden”, minkä kanssa se värähtelee yhdessä ja minkä kanssa ristiriitaisesti, mitä se kerää mukaansa ja mitä hylkii. Tällä en tarkoita positiivisia tai negatiivisia värähtelyjä tai vaikutuksia, hyviä tai huonoja ajatuksia, vaan kykyä nähdä, mitkä asiat, ajatukset ja tunteet kussakin tilanteessa värähtelevät helposti sopusointuisesti keskenään ja mitkä eivät.
Tien valmistaminen ratkaisulle tai uuden tilanteen syntymiselle ei nauti yleisönsuosiota. Se luokitellaan usein pelkäksi puheeksi, kun ollaan sitä mieltä, tarvittaisiin tekoja. Tähtäämme liian usein siihen, että löytäisimme kertaratkaisun mentaalitason oivalluksella. Emme huomaa auttaa ratkaisun syntymistä tarkastelemalla edes sillä näkökyvyllä, joka meillä jo on. Emme huomaa, mitä mukana olevat erilaiset ajatukset tai tunteet vetävät puoleensa, tai sitä, minkä ne saavat värähtelemään. Ajatusten ja tunteiden vahvistaminen sen mukaan, mikä suunta mielestämme voi auttaa tilanteessa, ei ole ratkaisun tarjoamista, päinvastoin. Se saattaa tuntua huomion kiinnittämiseltä epäolennaiseen tai jopa tarpeettomaan. Miten paljon helpompaa olisikaan yrittää tehdä ”täsmähyvää”, kun näkisi, mikä puoli tarvitsee vahvistusta, jotta tie eteenpäin aukeaisi.