Ideointi ja ihanteet

Monissa teosofisissa teksteissä meitä muistutetaan ajattelemisen tärkeydestä sanomalla, että monet ihmiset eivät eläessään ajattele yhtään omaa ajatusta. Tämä kuulostaa meistä aiheettomalta moitteelta, kun useimmat ovat pohtineet asioita paljonkin. Ehkä tässä on kyse ennen kaikkea määritelmäeroista. Arkielämässä tarkoitamme ajattelemisella kaikkea toimintaa, mikä ei ole suoranaista tunteilua eikä fyysistä tekemistä. Tätä täytyy ajatella, sanomme ja pysähdymme ajattelemaan. Lähempää tarkastellen huomaamme, että ajattelumme sisältö on usein muitten ajatusten järjestelyä oma tilanteemme huomioon ottaen. Emme useinkaan löydä uusien ideoitten tasolle, vaikka yritämme, emme ainakaan, jos sillä tarkoitetaan ideoiden hakemista ja löytämistä omaa mentaalista tasoa korkeammasta kollektiivitajunnasta.
Varsinaisesti ajatteleva toimii oikeastaan aina rajan yli, kahdella tasolla yhdistäen alemman korkeampaan. Todella uusi ajatus on aina idealistinen, ihanteellinen. Se syntyy tilanteessa, jossa ajattelija antaa itselleen luvan olla hetkellisesti välittämättä ajan ja paikan rajoituksista toivomansa lopputuloksen osalta.
Idea on aina ajatus siitä, mikä ei ole mahdollista juuri nyt, juuri näissä olosuhteissa. Se on vierailemista ihanteiden (ideaalien) maailmassa. Siellä on lupa käydä, mutta ihannetilanteeseen perustuvaa ideaa ei kannata esitellä toimintasuunnitelmana. Usein syyllistymme tähän ja petymme, kun ajatuksemme arkipäivään pudotessaan lässähtää mahdottomana.
En voi olla mainitsematta tässä yhteydessä mökkinaapuriltani oppimaani remontti-ideankäsittelytapaa: valitse kaksi kolmesta laatusanasta hyvä-nopea-edullinen, ja toimi niiden kahden perusteella. Kaikkia kolmea ei saa koskaan yhtä aikaa. Hyvä ja nopea ei ole edullinen. Nopea ja edullinen ei ole hyvä, ja hyvä ja edullinen ei ole nopea. Mielestäni neuvo on aivan erinomainen kaikessa ideoinnissa. Adjektiivit voivat olla myös kaunis-toimiva-edullinen, ja muitakin yhdistelmiä varmasti löytyy. Rajaamalla ideaa teemme ajattelijasta valitsijan. Valinta on henkisen kehittymisen työkalu, jota oppii käyttämään vain käyttämällä, ei odottamalla aikaa, jolloin kykenisi paremmin, tai jolloin aikakaudella ja ympäristöllä olisi parempia ideoita tarjottavana.
Usein tyrmäämme idealistisen ajatuksen toivottoman ihanteellisena, jolla ei kuulemma ole yhteyttä arkipäivään tai ns. todellisuuteen. Kuitenkin ihmiselämä on sopimus ihanteen toteuttamisesta. Alemman ja korkeamman saaminen saumattomaksi kokonaisuudeksi on henkisen kehityksen päämäärä. Kun alempi itse kokemuksineen yhdistyy korkeamman itsen kanssa, löytyy korkeamman itsen yläpuolelta uusi pari, joka odottaa yhdistymistään meissä. Ihanne nousee tasolta toiselle, ja sopimus uudistuu.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Ihmiselämä on sopimus ihanteen toteuttamisesta. Alemman ja korkeamman saaminen saumattomaksi kokonaisuudeksi on henkisen kehityksen päämäärä. Kun alempi itse kokemuksineen yhdistyy korkeamman itsen kanssa, löytyy korkeamman itsen yläpuolelta uusi pari, joka odottaa yhdistymistään meissä. Ihanne nousee tasolta toiselle, ja sopimus uudistuu.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2023 Teosofinen seura ry