Miten olla osa suurempaa

Kaikki meissä ja maailmassamme on osa suurempaa kokonaisuutta. Olemme fyysisinä ihmisinä kokonainen universumi valtavalle määrälle eriasteista tajuntaa. Olla osa suurempaa kokonaista tarkoittaa, että kokonainen tarjoaa prinsiipin, joka tekee mahdolliseksi, että osilla on jotain yhteistä, että ne voivat liittyä yhteen, linkittyä, olla yhteydessä tavalla, jota niillä jokaisella itsellään ei ole. Se muuttaa kasat kokonaisuuksiksi, erilliset kappaleet keskinäisen vuorovaikutuksen verkostoiksi. Kun sanotaan, että kokonainen on suurempi kuin osiensa summa, ”suurempi” tarkoittaa ”hierarkiaa”, kehitysjärjestystä. Se ei merkitse minkään osan ylivaltaa, vaan korkeampaa tai syvempää yhteisyyttä, joka liittää erilliset säikeet varsinaiseksi verkoksi, molekyylit soluiksi tai solut organismeiksi.
Kun asia on näin, niin luulisi, että kokonaisuuden osana olemisen taitojen opettaminen keikkuisi korkealla tärkeysjärjestyksessämme. Saamme kyllä opetusta pienestä pitäen sekä kotona että koulussa kahdenvälisiä suhteita koskien ja jopa ryhmän jäsenenä toimimisessa. Mutta tällöin meille opetetaan lähes yksinomaa toisten osien huomioon ottamista, mikä on erittäin tärkeä taito, mutta ei kerro mitään kokonaisuudesta, jonka osa olemme tai kokonaisuudesta, joka itse olemme.

Hierarkiasta on tullut lähes haukkumasana, vaikka se on kaiken kehittymisen perusta. Se, että minkä tahansa kasvuvaiheet voidaan kirjoittaa tiettyyn paikkansa pitävään järjestykseen, ei tarkoita komentoketjua, jossa arvossa, iässä tai koossa suurempi tai vahvempi voisi käskeä alemman kehittymään. Hierarkia ei tarkoita minkään osan tai tason mieli- tai ylivaltaa toisten yli, vaikka keskinäisellä vuorovaikutuksella on tietty järjestys, jota evoluutio osaa noudattaa. Samoin tietoisuuksien kehittymisessä on hierarkia, evoluution ja tietoisuuksien vuorovaikutussuhde.

Hierarkia ei ole komentoketju, vaan vuorovaikutussuhde. Niin sanottu korkeampi tarjoaa kasvu- ja laajentumisympäristön niin kutsutulle alemmalle ja niin sanottu alempi kasvattaa eli lisää ja laajentaa niin sanottua korkeampaa. Kukan kasvussa toimii hierarkia, tietty kasvu- ja kehitysjärjestys, jota ei voi rikkoa, jos mieli puhua tietystä kasvista. Kasvuvaiheet eivät ole sattumanvaraisia, vaan tapahtuvat jonkinlaisen mallin mukaan, joka voi olla varsin vapaakin eikä lainkaan pelkästään yksisuuntainen. Kasvuvaiheet ovat toisistaan riippuvaisia ja monimutkaisessa vuorovaikutuksessa keskenään, mutta emme kuitenkaan voi kieltää vaiheiden toinen toistaan seuraavaa järjestystä.

Kun oppii tarkkaamaan kokonaisuuksia eikä pelkästään itseään koskettavia yksityiskohtia, näkee todemmin, saa paremmin ns. todellisuutta kuvaavan tilannekäsityksen. Tämä ei pidä paikkaansa vain ympäristön ja maailman selittämisessä itsellemme, vaan myös sen suhteen, miten tarkastelemme omaa itseämme ja elämäämme. Jälleensyntymäteorian tarjoama käsitys kokonaisuudesta, jonka meistä itse kukin muodostaa, on paljon laajempi kuin perinteinen käsitys yksilöstä ja hänen vaikutusmahdollisuuksistaan maailmassa. Kun katseemme tarkentuu edes ajoittain hiukan kauemmas, sisäinen, ikuisemman itsemme maailma ja ulkoinen, tämänkertaisen itsemme maailma alkavat löytää toisiaan. Muutos ihmiselämän merkityksen tiedostamisessa muuttaa samalla tapaa, jolla tiedostamme nykyiset konkreettiset olosuhteemme, vaikkei niissä tapahtuisi mitään fyysisen aistein havaittavaa ja tavanomaisella mielellä selitettävää muutos.