Mielen sisältö
on elämänasenteemme

Mielenhallinnan harjoitteleminen alkaa siitä, että tarkkailee päässään pyöriviä ajatuksia niin kuin jotain ulkopuolella tapahtuvaa. Ihan oikeasti tässä auttaa se, että kuvittelee seuraavansa jonkinlaista mekanismia, jonka toimintaan emme voi puuttua. Voimme ainoastaan katsella ja kuunnella sen käyntiä. Silloin huomaa erilaisia asiayhteyksiä, jotka herättävät toisensa tai esiintyvät aina yhdessä. Eri asioiden tai tunteiden tai molempien liittyminen toisiinsa kiinnittyy hyvin helposti ketjuksi, joka toistuu aina samanmuotoisena, kun jotakin ketjussa esiintyvää kohtaa sohaistaan. Kulloinenkin mentaalinen ja emotionaalinen tilamme houkuttelee esiin aiempia samankaltaisia tunteita tai ajatuksia. Kaltainen vetää puoleensa kaltaistaan. Mitä useammin sama ketju toistuu, sitä nopeammin ja varmemmin mielemme täyttyy entisentyyppisistä ajatuksista tai tunteista, reaktioista tai vastauksista reaktioihin.
Me ehdollistumme nopeasti ja varmasti, sille ei voi mitään. Siitä pitää mielemme mekanismi huolen. Kaikki kokemamme jättää jonkinlaisen jäljen jonnekin. Eräs mielentoimintaa tutkinut ajattelija oli jopa sitä mieltä, että pystymme tiedostamaan tuoreesti vain sen, minkä kohtaamme ensi kertaa ja vielä yllätyksenä ilman tilaisuutta valmistautua. Kun ottaa huomioon pitkät jälleensyntymien sarjat, joita meillä nykyihmisillä on takanaan, ymmärtää, että täysin uutta ja yllättävää tulee harvoin eteen.
Mielen sisältö on siten suureksi osaksi muistamista ja entisen projisoimista tulevaan. Mieli omaksuu helposti pysyviä reagointitapoja ja pysyviä tapoja ottaa vastaan ärsykkeitä. Kannattaa tutkia rauhassa, mitä mielemme muistaa ja muistelee, ja mikä siinä on vallitseva asennoituminen elämään. Emme itse ehkä huomaakaan, millainen mielemme asenne on, koska asenteesta on tullut kokonainen toimintaohjelma. Mieltämme operoivasta laista tulee vaivihkaa laki, joka operoi koko elämäämme. Tämä syrjäyttää ihmisen itsensä ”eläjän paikalta” omassa elämässään. Toki mielemme meille kehittämät ja tarjoamat mallit ovat nekin omiamme, mutta eivät niin ainoita mahdollisia kuin luulemme. Mielensisällön valinta onnistuu kyllä, kunhan harjoittelee.
Ihmiskunta on monadin tietoisuuden kehityksessä vaikein vaihe. Siinä se on vain oman itsensä varassa. Eläimillä on ryhmäsielunsa ja yli-inhimillisillä kehitystasoilla henkiset kollektiivinsa. Silloin suoranaista omaa valintaa ei ole niin paljon kuin ihmistietoisuudella, kun yhteys oman tietoisuuden kanssa samantasoiseen ryhmään on sitovampaa. Ihmisenä ratkaisemme itse, minkätasoisesta ”aineesta” haluamme mielemme koostuvan. Valinnat vaikuttavat yli inkarnaation rajojen, sillä uuden inkarnaation uudet käyttövälineet rakennetaan kunkin entiteetin aiemmassa elämässä itselleen keräämien ainesten pohjalta.
Henki on oma, mutta aine on lainassa.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2023 Teosofinen seura ry