Yksilöllisyys on hengen ominaisuus

Nykyaikaa moititaan yltiöyksilöllisyydestä, jossa yksilön etu ajaa yhteisön edun edelle. Syyllinen ei kuitenkaan ole yksilöllisyys, vaan persoonallisuus. Persoonallisuus sekoitetaan yksilöllisyyteen, vaikka ne kaksi ovat aivan eri maailmasta. Yksilöllisyys ei tarkoita oman edun ajamista, joukosta erottautumista ja ehdoin tahdoin yhteisten rajojen rikkomista. Nämä ovat persoonallisuuden keinoja hengen yhtenäistävää vaikutusta vastaan, jonka persoonallisuus saattaa kokea jopa kuolettavana.
Yksilöllisyys on monadin ominaisuus sen ilmetessä alemmissa käyttövälineissä meidän biosfäärissämme. Yksilöllisyyteemme on henkinen tehtävämme, yhden kirjaimen toteuttaminen sanassa Logos, kuten joku on osuvasti asiaa kuvannut. Yksilöllisyys tukee aina myös toisen yksilöllisyyttä ja löytää aina yhteyden muihin, jollei fyysisesti niin ”moniaistisesti”. Persoonallisuus sen sijaan tarvitsee itselleen sopivan, oman yhteisönsä ja kärsii yhteyden puutteesta, koska se kaipaa vastakaikua toisilta persoonallisuuksilta. Yksilöllisyyden monitasoisuus on liian ”korkealentoista” eikä tyydytä.
Ihmisen voi sanoa elävän henkisesti silloin, kun hän on tullut tietoiseksi siitä, että hänen kuten muidenkin tehtävänä on elää täysi elämä tavalla, joka on ominaista juuri hänelle. Teosofiassa puhutaan dharman toteuttamisesta ja toteutumisesta. Dharma on kunkin inkarnaation tarjoama tilanne, ominaisuudet, olosuhteet ja keinot sen tekemiseksi, mitä tuli tekemään. Yksilöllisyys joutuu toteuttamaan dharmansa persoonallisuus työkalunaan.
Täyttä elämää ei voi elää ilman täyttymyksen tunnetta, elämän merkitsevyyttä. Ainakin kaksi asiaa nousee tarkasteltavaksi: millainen on se ”hän”, jolle elämisen tavan pitäisi olla ominaista ja mikä pitäisi täyttää, jotta syntyisi täyttymyksen tunne. Tässä tulevat mukaan filosofiat, elämänkatsomukset ja uskonnot, jotka tarjoavat laajan kirjon vaihtoehtoja etsijälle. Vaikeinta on oppia tuntemaan, kuka tai mikä meissä on se, jolle ominaisen elämän olisi tarkoitus toteutua. Teosofia suosittaa harjoittelemaan sitä, että osaa erottaa itsessään ainakin fyysisen olemuksen ja persoonallisuuden tarpeineen ja haluineen, korkeamman olemuspuolen, joka voi rajallisia keinoja käyttäen yrittää vaikuttaa alempaan ja näiden kahden välissä häärivän ”mielen”. Kirjassaan Korkeamman tietoisuuden evoluutio Pablo Sender ehdottaa kaksitasoista harjoitusta. Ensimmäinen on vilpitön, hiljainen ja lempeä itsetutkistelu ja toinen yhtä intohimottomasti tapahtuva itsetarkkailu. Näillä on eroa ja harjoitusjärjestyksen on hyvä olla juuri tämä. Ensin harjoitetaan mieltä tutkimaan itseään joidenkin ominaisuuksien valossa. Miten osoitin tänään lempeyttä, rehellisyyttä, jne. Tämä on pohjana itsetarkkailulle, jossa seuraamme ikään kuin sivusta asiaan puuttumatta, miten persoonallisuus ratkaisee päivän mittaan eteen tulevat kysymykset. Molemmissa on tärkeää sulkea pois kaikki arvostelu, kritiikki ja vertailu. Pysymme itseltämme piilossa, ellemme pysty reagoimatta seuraamaan, mitä meissä liikkuu. Hiljainen itsensä tiedostaminen on puhdistavaa.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Ihmisen voi sanoa elävän henkisesti silloin, kun hän on tullut tietoiseksi siitä, että hänen kuten muidenkin tehtävänä on elää täysi elämä tavalla, joka on ominaista juuri hänelle. Teosofiassa puhutaan dharman toteuttamisesta ja toteutumisesta. Dharma on kunkin inkarnaation tarjoama tilanne, ominaisuudet, olosuhteet ja keinot sen tekemiseksi, mitä tuli tekemään. Yksilöllisyys joutuu toteuttamaan dharmansa persoonallisuus työkalunaan.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2021 Teosofinen seura ry