Henki ja aine kirittävät toisiaan

Hengen voittoa aineesta pidetään ihmisevoluution tavoitteena. Tästä syntyy helposti käsitys, että hengen olisi tarkoitus nujertaa aine, saavuttaa 1–0 -otteluvoitto mieluiten tyrmäyksellä. Moniin henkisiinkin suuntauksiin on pesiytynyt käsitys, että aineen poistaminen kuvioista olisi itsessään hengen voitto. Tämän seurauksena on kehittynyt monenmoista harjoitusta, joiden päämääränä on ihmiselämä fyysisessä ruumiissa ilman fyysisen tason tarpeiden ja rajoitusten huomioonottamista. Miten voimmekin käsittää niin väärin! Hoemme kyllä muun muassa taolaisuudesta tuttua kielikuvaa siitä, kuinka ei ole valoa ilman varjoa, kuinka valo voi syntyä vain kohtaamisessa pimeyden kanssa, mutta käytännössä kehän laidalla kaikuvat kannustushuutomme, kun toivomme hengen tyrmäävän aineen tai epätoivoiset huokauksemme, kun niin ei näytä tapahtuvan.
Nämä kannustushuudot eivät koskaan ole äänekkäämmät kuin silloin, kun ajattelemme teosofisten opetusten meille välittämää tietämystä ihmisen rakenteesta: korkeampi itse ja alempi itse. Kysymme kärsimättöminä, miksei korkeampi itse, henki näytä voimaansa, kaikkivaltiuttaan, joka sillä on perintöosanaan ja pakota alempaa itseä tunnustamaan tappionsa ja antautumaan. Sain uutta valaistusta tähän asiaan, kun luin H. P. Blavatskyn huomioita siitä, miksi korkeamman itsen on ”kärsittävä” aiemman inkarnaation persoonallisuuden heikkouksien ja virheiden seurauksista uudessa inkarnaatiossa. Syytönhän se on niihin, näin ajattelemme, mutta Blavatsky on toista mieltä. Hän sanoo, että korkeampi itse epäonnistui senkertaisen alemman itsen ”houkuttelemisessa” aineen tieltä hengen tielle, ja että on ihan oikein, että se saa ja sen täytyy vastaanottaa uusi tilaisuus keksiä paremmat keinot aineen puhumiseksi puolelleen.
Korkeampi itsemme ei siis haekaan tyrmäysvoittoa ja häviäjän ajamista kehästä, vaan hioo alempaan itseen suunnattua mainoskampanjaansa yhteisen matkan alkamisen puolesta. Vähemmän vaativissa olosuhteissa tämä voi olla korkeammalle itselle läpihuutojuttu, mutta mitä ”aineellisemmat” ja hengen kannalta vaativammat olosuhteet, sen nokkelamman tulee ratkaisun olla, jolla aine saadaan ”antautumaan” hengen suunnitelmalle ja näkemään siinä myös oman etunsa. Henki oppii näin aina uutta aineesta ja korkeampi itse alemman itsen maailmasta. Tämä pätee sekä yksilön elämässä että koko ihmiskunnan ja maapallonkin kehityksessä. Henki ja aine ottavat koko ajan mittaa meissä kaikissa, mutta eivät yritäkään ajaa toisiaan kehästä. Ne ovat toistensa kirittäjiä, eivät vastustajia.
Kirjoittaja Annikki Arponen
Annikki Arponen
Henki ja aine ottavat koko ajan mittaa meissä kaikissa, mutta eivät yritäkään ajaa toisiaan kehästä. Ne ovat toistensa kirittäjiä, eivät vastustajia.
Teosofinen Seura ry • Vironkatu 7 C 2 • 00170 Helsinki, Finland • +358 (0)9 135 6205 • info(at)teosofinenseura.fi • teosofinenseura.fi
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2014 - 2021 Teosofinen seura ry