Henkinen luomuelämä

Blogikirjoitus 3.1.2025 Annikki Arponen

Henkinen luomuelämä

Biologinen organismimme osaa elää biologisesti luonnollista elämää maan

biosfäärissä. Täällä yksilö syntyy tiettyjen olosuhteitten alaisena, jotka määräävät sen

perusluonteen, jolla hän erilaistuu ihmisenä. Meillä jokaisella on omanlaisemme

energiatyyppi, jota luontevimmin käytämme jokapäiväisessä elämässä. Mutta tässä

samaisessa maan biosfäärissä on mahdollista, että kun ihmisolennot ovat saavuttaneet

tietyn vaiheen evoluutiossa, he voivat muuttaa toimintansa ja tietoisuutensa tasoa. He

voivat muuttaa jopa sitä, miten tuntevat ja miten ovat tekemisissä toisten kanssa.

Silloin ei enää ole kyse siitä, miten selviytyä ja mihin ryhmään kuuluu maan

biosfäärin määräämänä, vaan että meillä on myötäsyntyinen siis luonnollinen

"luomukyky" olla "enemmän kuin ihminen", joku sanoisi "enemmän ihminen".

Mutta jos meillä onkin piilevät luontaiset lahjat elämiseen "enemmän ihmisenä", niin

tällä hetkellä näyttä siltä, että jokaisen on kaivettava nuo lahjat esiin muuttumalla

henkilökohtaisesti toisenlaiseksi. Muuttumishalukkuus vaihtelee niidenkin

keskuudessa, jotka ovat alkaneet ymmärtää mahdollisuuden olevan olemassa. Muutos

henkisesti luomuelämän elämiseen ei myöskään nostata aplodeja ympäristössä.

Irrationaalista, illusorista ja epärealistista, on usein kuultu vastaus.

Oikeastaan meillä on aika idealistinen käsitys siitä, mitä maan elämän biosfäärissä

pitäisi olla. Maan biosfäärissä elämänlakina on edelleen "syö tai tule syödyksi."

Lajien välillä on myös yhteistyötä ja avunantoa, mutta ne ovat paljon harvinaisempia

kuin avoin tai peitetty sodankäynti. Ihmisyhteisöt ovat paljolti saman hengen

täyttämiä. Ihmiskunnan sosiaalinen elämä ei ole muuttunut kovin paljoa

biopsykologisen ihmiseläimen sosiaaliseen elämään verrattuna. Universaali

myötätunto on edelleen "luonnotonta".

Mutta muuttuminen sinänsä on luonnonmukaista. Kaikessa olemassaolossa on

myötäsyntyinen pyrkimys lisätä omaa kehittymisnopeutta nopeutta ja siirtyä tasolta

tasolle. Kehityksestä voidaan puhua vasta, kun kykenee katsomaan objektiivisesti

sitä, minkä halki on kulkemassa. Tämä objektiivisuus edellyttää, että löytyy

ulkopuolisuutta olla samaistumatta enempää vauhtiin kuin kulkuneuvoonkaan. Arvot

muuttuvat ja symbolit raaistuvat, mutta meillä ovat säilyneet ominaisuudet, jotka

takaavat, että voimme lähteä kulkemaan uutta tietä. Päätös tästä ei ole

persoonallisuuden, jonka ainoa elämä on tämä inkarnaatio. Ratkaisun takana on

voima, joka käskee sisältäpäin. Mutta se pyytää rationaalisen mielen ja

persoonallisuuden suostumusta, koska egon on suostuttava "kuolemaan" tässä

prosessissa. Kuoleminen merkitsee muuttumista involuution kohteesta evoluution

toteuttajaksi.

On suuri tarve uudelle ymmärrykselle siitä, mikä on henki. Hengen määritelmät

ovat yleensä olleet negaatioita. Se ei ollut sitä eikä tätä, ei tällaiset olosuhteet eikä

niiden vastakohta, ei hyvä eikä paha, ei valo eikä pimeys. Tämä on eroavaisuuksien

huomaamiseen erikoistuneen konkreettisen mielen tapa saada kiinni asiasta. Henki

yhteenkuuluvuutena erilaisuuksien keskuudessa tai henki valona vastakohtien

keskellä voisi vinkata uuden määritelmän suuntaan. Henkinen luomuelämä on

yhteenkuuluvuudessa elämistä.