Uudempi ja vanhempi teosofinen kirjallisuus
Blogikirjoitus 3.11.2024 Annikki Arponen
Uudempi ja vanhempi teosofinen kirjallisuus
Meillä nykyisin tarjolla oleva teosofinen kirjallisuus jakaantuu ainakin kahteen toisistaan selvästi erottuvaan osaan. Varhaisempi kirjallisuus antaa tietoa suuresta kehitysmallista, johon yksilö voi halutessaan "sijoittaa" itsensä. Myöhempi, meidän näkökulmastamme uudempi kirjallisuus on yksilön kannalta subjektiivisempaa ja omakohtaisempaa, enemmän kokemuspohjaista kuin selittävää.
Kehitysmallia selittävä teosofinen kirjallisuus kertoo, miksi olemme täällä, ja mitä meidän olisi tarkoitus tehdä. Selitys on vedonnut ihmisiin johdonmukaisuudellaan ja auttanut löytämään vastauksia suuriin elämänkysymyksiin. Tällaisena se on tuonut paljon jäseniä Teosofiseen Seuraan, mutta siitä tuli ainakin alkuaikoina helposti jotain objektiivista ja meistä itsestämme erillään olevaa, johon meillä on suhde, ja josta muodostamme näkemyksen. Yksilön on edelleen helppoa solahtaa teosofisen maailmanselityksen tarjoamaan koloon, vetää ylleen ns. persoonattomuuden viitta ja elää yksilöllisen muuttumisen kannalta passiivisena elämänpyörän, jälleensyntymän ja karman tuottamana ominaisuuksien kimppuna.
Teosofian tarkoituksena on kuitenkin tyydyttävän elämänselityksen tarjoamisen lisäksi tai sanoisinko ennen kaikkea saada aikaan muuttuminen ihmisyksilössä. Tässä mielessä sen on ilmettävä uutena jokaiselle sukupolvelle, jotta kunkin aikakauden teosofi täyttäisi tehtävänsä toimia hyväätekevänä voimana luonnossa omalla elinkaudellaan ja omassa elinympäristössään.
Uudempi, meille nykyihmisille jo melko "vanha" teosofinen kirjallisuus alkoi haastaa yksilöä subjektiivisuudellaan ja psykologisella näkemyksellään. Teosofin odotettiin alkavan ottaa selvää omista ominaisuuksistaan ja kyvyistään "toimia hyväätekevänä voimana luonnossa". Itsetuntemus korostui etenkin, kun teosofian näkemyksen mukaan oli tärkeää oppia erottamaan eri osa-alueet ihmisessä eli mikä on se itse, joka meidän olisi tarkoitus tuntea paremmin.
Nämä kaksi kirjallisuussuuntausta eivät ole mitenkään olleet ristiriidassa keskenään eivätkä ole edelleenkään. Monien Seuran ja sen looshien jäsenten pyhiinvaellusmatka on kulkenut alun tarpeesta löytää arvovaltainen ja uskottava maailmanselitys omakohtaisempaan teosofiaan ja jopa syvempään esoterismiin. Omakohtaisemman teosofian löytämiseen ohjaaminen on yksi Seuran uudemmista tehtävistä. Se ei syrjäytä teosofisen maailmaselityksen opettamista, vaikka heijasteleekin tarkemmin nykyajan ihmisen kohtaamaa haastetta ajassa, jossa uskonnolla ei enää ole yksinoikeutta henkisyyteen. Tarvittaisiin varmaankin lisää vielä "uudemmanlaista" teosofista kirjallisuutta.