Blogikirjoitus 3.11.2024 Annikki Arponen
Uudempi ja vanhempi teosofinen kirjallisuus
Meillä nykyisin tarjolla oleva teosofinen kirjallisuus jakaantuu ainakin kahteen
toisistaan selvästi erottuvaan osaan. Varhaisempi kirjallisuus antaa tietoa suuresta
kehitysmallista, johon yksilö voi halutessaan "sijoittaa" itsensä. Myöhempi, meidän
näkökulmastamme uudempi kirjallisuus on yksilön kannalta subjektiivisempaa ja
omakohtaisempaa, enemmän kokemuspohjaista kuin selittävää.
Kehitysmallia selittävä teosofinen kirjallisuus kertoo, miksi olemme täällä, ja mitä
meidän olisi tarkoitus tehdä. Selitys on vedonnut ihmisiin johdonmukaisuudellaan ja
auttanut löytämään vastauksia suuriin elämänkysymyksiin. Tällaisena se on tuonut
paljon jäseniä Teosofiseen Seuraan, mutta siitä tuli ainakin alkuaikoina helposti
jotain objektiivista ja meistä itsestämme erillään olevaa, johon meillä on suhde, ja
josta muodostamme näkemyksen. Yksilön on edelleen helppoa solahtaa teosofisen
maailmanselityksen tarjoamaan koloon, vetää ylleen ns. persoonattomuuden viitta ja
elää yksilöllisen muuttumisen kannalta passiivisena elämänpyörän, jälleensyntymän
ja karman tuottamana ominaisuuksien kimppuna.
Teosofian tarkoituksena on kuitenkin tyydyttävän elämänselityksen tarjoamisen
lisäksi tai sanoisinko ennen kaikkea saada aikaan muuttuminen ihmisyksilössä. Tässä
mielessä sen on ilmettävä uutena jokaiselle sukupolvelle, jotta kunkin aikakauden
teosofi täyttäisi tehtävänsä toimia hyväätekevänä voimana luonnossa omalla
elinkaudellaan ja omassa elinympäristössään.
Uudempi, meille nykyihmisille jo melko "vanha" teosofinen kirjallisuus alkoi haastaa
yksilöä subjektiivisuudellaan ja psykologisella näkemyksellään. Teosofin odotettiin
alkavan ottaa selvää omista ominaisuuksistaan ja kyvyistään "toimia hyväätekevänä
voimana luonnossa". Itsetuntemus korostui etenkin, kun teosofian näkemyksen
mukaan oli tärkeää oppia erottamaan eri osa-alueet ihmisessä eli mikä on se itse, joka
meidän olisi tarkoitus tuntea paremmin.
Nämä kaksi kirjallisuussuuntausta eivät ole mitenkään olleet ristiriidassa keskenään
eivätkä ole edelleenkään. Monien Seuran ja sen looshien jäsenten pyhiinvaellusmatka
on kulkenut alun tarpeesta löytää arvovaltainen ja uskottava maailmanselitys
omakohtaisempaan teosofiaan ja jopa syvempään esoterismiin. Omakohtaisemman
teosofian löytämiseen ohjaaminen on yksi Seuran uudemmista tehtävistä. Se ei
syrjäytä teosofisen maailmaselityksen opettamista, vaikka heijasteleekin tarkemmin
nykyajan ihmisen kohtaamaa haastetta ajassa, jossa uskonnolla ei enää ole
yksinoikeutta henkisyyteen. Tarvittaisiin varmaankin lisää vielä "uudemmanlaista"
teosofista kirjallisuutta.